2013/12/04

Joulukuun neljäs


Askarreltiin neidin kanssa perhekerhossa pari joulukorttia hyvin yksinkertainen idea. 


4. luukusta sain kaksi ihanaa koristelintua, näille täytyy jokin kiva paikka keksiä mihin pääsevät roikkumaan. 

*lumihiutale-askartelu, jonka pojat halusivat siirtää perjantaille. 


Millaisia joulukortteja te olette tehneet? 

2013/12/03

Joulukuun 3.


Joulukalenteristani paljastui tänään kaksi kivanväristä pitsivetoketjua, ihan uusi juttu minulle sekä kaverina pari dumle karkkia. Milloinhan sitä ehtisi kokeilla noita vetskareita. 
* miniarvat

Neitokainen nukahti illalla 20.20 ja heräsin 02 nostamaan vain tuttia pari kertaa ja sit syömään alettiin vasta 06 josta jatkoi uniaan 09 asti. Sain sit vähän univelkojani nukuttua, jospa ens yö mentäis yhtä hyvin. 




Mistä haluaisitte lukea? Kuvaaminen on tähän vuoden aikaan hyvin vaikeaa, mutta voisin yrittää myös ottaa kuvia jostain mitä haluaisitte nähdä. 

2013/12/02

Joulukuun toinen





Pojat innostui täysin lumesta kun sitä tuli enemmälti tuossa menneellä viikolla. Lumitöissä oltiin koko konkkaronkka ja olihan tietty lapsilla omat kujeensa; kaivella kuoppia ja hypätä kolaan kytiin. 


Joulukalenterin "luukusta" paljastui helistin ja pari dumlea lievittämään mun herkkuhimojani. Kauhealla jännityksellä saa mennä iltaisin nukkumaan. Mitähän sieltä huomisesta paketista paljastuu. 



Tein tänä vuonna taas pojille oman kalenterin, anoppi oli ostanut paperiset pussit ja numerotarrat jotka pojat itse laittoivat pusseihin. Koitin keksiä sisällöksi sekä herkkua, tavaraa ja tekemistä. Voisinpas kertoa myös poiken kalenterista samalla näissä postauksissa. 
* Kirjoita Joulupukille
* kynät ja teroitin

2013/12/01

Joulukuun 1. ( SaVaWay Mussukat 22.11.)




Meidän pieni tonttutyttönen odottaa joulua äidin tekemissä vaatteissa. 




 Osallistuin SaVaWayhin pari viikkoa sitten ja perjantai-iltana oli kaksi tuntia aikaa leikellä ja ommella Mussukoilta tulleesta pitsisydämestä jotain pikkujouluista. Tilasin siis Mussukoilta ylläripaketin ja tätä kangasta sieltä putkahti; siitä riitti juuri sopivasti neidille joulumekkoon ja tonttulakkiin. Ylijääneistä tilkuista tuli yhdelle nukelle tonttulakki jonka lapset jo piilottivat, sekä pari sydäntä odottaa vielä ompelua.

Kaavana 56cm singoalla tunika johon piirsin itse omin kätösin pitkäthiat sekä hiukan pidensin helmasta. Olen kyllä tähän aikasta tyytyväinen, mitä nyt oisin halunnut jonkin pienen merkin sivusaumaan, mutta unohdin. Tonttulakki toista lakkia apuna käyttäen leikottu ja sinne muistin ujuttaa pienen pätkän pitsiä saumaan. Kulkusta ei ollut ompeluhetkellä, nyt niitä löytyy joten taidan sellaisen lakin päähän vielä ommella.

Vaatteet: äidin tekemä mekko ja tonttulakki 56-62cm , sukkahousut H&M 


Salainen joulukalenterivaihto 2013 

 


Osallistuin yhden ompeluryhmän järjestämään joulukalenterivaihtoon. Salainen ystävä toimitti perjantaina terassille mahtavan kokoisen joulukalenterin, jonka ekasta luukusta paljastui tänään ihana neulatyyny ja neuloja. Itselläni oli jo samaantyyliin tehty neulatyyny, jonka sitten annoin tänään äidilleni. 

2013/11/24

2KK HYMYILEVÄ NEITI ja haalarihousut









Nämä housut siis kuvassa neidillä päällä. Tässä vielä keskeneräisenä, mutta sainhan ne vihdoin valmiiksi ja tuttavan luona nepparitkin laitettua. Täällä näistä lisää. 

Neitillä tuli jo 2kk ikää täyteen, mihin ihmeeseen aika juoksee. Tänään käytiin neuvolassa ja neidin uudet mitat 4565g 55.8cm, saatiin myös Rota-rokote.

Neiti on kova hymyilemään ja jutteleekin jo jonkun verran jos seuraa pitää. Vielä ei kovin kauaa viihdy puuhamatolla, mutta hetkittäin sohvalla katsellen lampun muotoja, tarkkaillen ympäristöä ja seurustellen. Neiti on ottanut tavakseen joka ilta huutaa/itkeä/karjua klo19-21 välillä satunnaisia aikoja, yleensä ajoittuu lähelle kahdeksaa kun aloittaa. Syytä ei itkuille ole, joten luulen että on jotain koliikin tapaista.

Yöt meillä menee hyvin, ainakin tällä hetkellä. Yleensä neiti nukahtaa illalla 21-22, syö 03-06 ja herää aamulla syömään taas 07-09 ja yleensä myös tässä vaiheessa laittaa nukkumaan joko suoraan syönnistä tai vaipanvaihdon jälkeen. Toivottavasti jatkaa näitä öitä vastedeskin eikä huonone.

Pojat on ottaneet pikkusiskon todella hyvin vastaan. Neiti saa osakseen pusuja ja haleja joka päivä ja pojatkin isältä tullessaan kysyvät aika pian että missä vauva on. Mun ihanat rakkaat pitää huolta pienemmistään.


Ristiäiset on vietetty ja neiti oli koko päivän yllättävän nätisti, toki kun vieraat lähti ja kello tuli kahdeksan alkoi jokailtainen itku/huutotuokio. Voisin lisäillä muutaman kuvan ristiäisistä kunhan saan kuvat kuvaajilta.



Kuvissa neidillä päällä TUTTA body ja äidin rakkaudella ompelemat velour potkuhousut 

2013/09/28

Prinsessa syy hijaisuuteen


Hippunen 7pv 



Kuvissa tosiaan syy tähän hiljaisuuteen blogissa. Prinsessa tuli perheeseen 17.9. aamutuimaan ja ehdittiin olla synnärillä vain alle kaks tuntia. Prinsessalla oli mittaa 49cm ja 3580g painonsa arvosta kultaa.

Nyt on täällä sitten tutustuttu uuteen perheen jäseneen koko poppoo ja kaikki on täysin rakastuneita tuohon pieneen neitiin. Neiti on aika rauhallinen tapaus, joskin nyt toki joskus tulee huonoja hetkiä kun masu itkettää kovasti. Isompi pojistani on täysin hullaantunut pikku neitiin ja päivittäin pitääkin saada sylitellä moneen otteeseen.

I'm in love ♥♥♥ 

Hippusella päällä Moonkids ribbimekko 50/56cm
Lindexin body 56cm ja sukkahousut 50/56cm
äidin rakkaudella ompelema myssy 
 

2013/09/09

Rv39+4



Tää masu on jo ihan valtava. Ympärysmitta jo 119cm tänään mitattuna. Sf mitta oli vaan kasvanut viime viikon neuvolakäynnille 33.5cm rv 38+6. Tiedä mitä tuo sf-mitta nyt antaa kun keskiviikkona seuraava neuvolakäynti olis. Mutta on jotain edistystä tapahtunut kun masu on laskeutunut tuosta viimepostauksen kuvasta ihan silmin nähtävästi; tää on yks kaljamasu nyt. Kävely oli kyl yks suoritus kun käytiin kaupassa lasten kanssa kävellen; matkaan meni aikaa 45minuuttia ja matkaa on 1.1km suuntaansa. 

Tälle iltaa ois saunomista tiedossa koko poppoon kanssa kun mies sai saunaamme lauteet rakennettua perjantaina valmiiksi. Jo on kahteen kertaan miehen kanssa sauna testattu ja nyt pääsee pojatkin mukaan. 

Verenpaineet oli nousseet kotimittauksella molemmat kymmeneksellä noin suurinpiirtein. Ennen 110/58 ja nyt tänään mittasin niin 130/76. Toinen mikä nousee ihan hirveetä kyytiä on paino; nyt alle viikossa tullut yli kilo. Pientä turvotusta varmasti kun eihän se nyt muuten voi noin kauheesti nousta hetkessä. Toivottavasti alkaa olla loppusuoralla ettei tarvii enään uusille kymmenille mennä painon kanssa. 



Mun rakas sisko kävi pitkästä aikaa kylässä ja nappas musta muutaman masukuvatuksen; tuossa ylhäällä ne on kollaasimuodossa nähtävillä. Rakastuin tuohon keskimmäiseen kuvaan; täytyy varmaan teettää siitä itelle isompi kuva johonkin talteen. 
Kiitos siskoseni!  


Oisko teillä lukijoilla veikkauksia vauvan syntymäpäivästä?