2013/06/24

Haaveita ja toiveita



Jokaisen raskauden aikana olen haaveillut tälläisistä BabyShower kutsuista. Olisi ihana kun voisi ystävien/tuttavien kanssa juhlia uutta tulokasta ja jutella vauva-asioista. Onko teillä lukijoilla kokemusta BabyShowereista? 


Toivon myös todella että vauvan synnyttyä saisin kestovaippailun onnistumaan. Kestoja on tullut hankittua jo aikamoinen kasa odottamaan. Vielä pitäisi jostain saada niitä pieniä imsevimsen sisävaippoja joita on joskus äitiyspakkauksessa jaettu, en tiedä missä omani ovat. Olen kuitenkin ajatellut etten ota liikaa stressiä tästä, vaan jos joku sattuu lahjaksi tuomaan pieniä vaippoja niin kyllä ne poies käytetään kestojen rinnalla. 


Yksi haaveni on ollut saada vauvalle ihan uudet vaunut ja se on nyt toteutettu. Ostin vauvaa odottamaan mustat Emmaljungan Duo Kombi yhdistelmät DuoS rungolla jossa on kääntyvät etupyörät. Vaunut on  malttamattomana kasattu olohuoneeseen odottamaan käyttäjäänsä, nyt saan niitä ihailla päivittäin kun kotona liikun paikasta toiseen. 




Internetistä on löytynyt paljon kivoja vauvajuttuja pitkin raskautta. Tässä niistä jotain kuvina: 



 Onni ja Ilona katselukortteja, jotka on mielestäni aivan ihastuttavia ja varmasti vauvan ja pienen lapsen mielestä kivoja. 

Vautsi mikä ihana heijastin myös samaisesta paikasta kuin em. kortit. 


Ihanat tuttinauhat ja tutti Elodie Detailsilta. 




Melli EcoDesing vaatteet on aivan ihania, tässä on muutama mistä en osaa päättää mitä haluaisin, bodeissakin kun on molemmat värivaihtoehdot saatavilla.  


Paapiin Siili ja Myyry kangas on vienyt mun sydämen varsinkin tuossa turkoosissa ja kellertävässä sävyssä. Harmi kun PaapiiShop on just nyt kaatunut enkä pääse kangasta ostamaan.


Tarkoitus olisi myös ommella vauvalle jotain kivaa kun löytyy noita kankaitakin paljon mistä tehdä, ainut on tuo ompelutaito mikä hiukan hidastaa. Sattuukohan lukijoistani löytymään ketään ompelutaitoista, joka haluaisi ommella minun kankaista vauvalle jotain ihanaa. Ehkä vielä ennen vauvan syntymää ehdin jotain uniikkia saada aikaiseksi. Myös valmiit ja helpot kaavat vauvanvaatteisiin ovat tervetulleita.


Meinasin kysyä teiltä että joko arvaatte kumpaa sukupuolta meidän tulokas mahdollisesti on mutta tästä postauksesta sen taitaakin jo arvata :)

2013/06/16

Baby on way


Uskottava viiva testiin piirtyi tammikuun alussa

niin se maha vaan kasvaa rv10+0

Rakenneultrassa jumppaili siro vauva ja tyttölupauksen antoi 

puolivälin kunniaksi mahakuva rv20

 tuorein masukuva rv27+0  (sf mitta 22,5) 

ei nää enää varpaitaan kun ylhäältä katsoo


LYHYESTI RASKAUDEN KULKUA
Uutena vuotena olin töistä poies kun iski flunssa ja kuumeilu, jotka näin jälkikäteen ajateltuna saattoivatkin olla raskauden ensioireita. Sinä samaisena päivänä nimittäin ajattelin että kylläpäs alkoholi maistui oudolta, samoiten joululta jääneet suklaat. Pikkuhiljaa alkoi myös rinnat olemaan arat ja turvonneetkin olivat hiukan. Uskalsin vihdoin tehdä testin yksi päivä, tiirailin testiä ja mietin että näenkö siinä jotain vai kuvittelenko vain. Viiva oli niin haalea että kuvittelin sen vain olevan siinä, tein seuraavana päivänä uuden testin ja kyllä siinä vain näkyi hailakka viiva joka sekin oli todella heikosti näkyvä. Täytyi tiirailla ensimmäistä testiä vielä uudestaan ja nyt uskoin että kyllä se "viiva" oli minkä näin. Mutta eihän sitä pelkästään omia silmiä uskota niin täytyi ystävä soittaa kylään testiä tulkitsemaan. Tulos sama molempien silmiin; kaksi viivaa. Olen raskaana. 

Ei mennyt kauaa kun alkoi pahoinvointi, onneksi se ei mennyt oksenteluun asti. Ruoka ei vaan meinannut maistua millään ja paino aluksi hiukan laski. Toinen oire oli väsymys, se oli lamaannuttavaa; en jaksanut tehdä yhtään mitään. Sitten tuli huimaus lisäksi ja työnteosta ei tullutkaan mitään. Olin hetken sairaslomalla ja palasin sitten hiukan parempana töihin. Maha alkoi kasvaa, onnekseni paino on pysynyt kuitenkin kurissa. Mahan ja vauvan kasvaessa onkin kaveriksi tulleet suonenvedot, liitoskivut ja iskias. Nyt uusimpana olen havainnut närästystä, täytyy varmaan hakea apteekista Renniet avuksi. 

Monet aina miettivät että onko raskausoireissa eroa odottaessa poikaa ja odottaessa tyttöä. Sen olen itse huomannut että tässä raskaudessa olen ollut hyvin väsynyt, en muista poikia odottaessani olleeni näin väsynyt.  Poikia odottaessa myös painoni nousi hurjalla vauhdilla, nyt toivon että tää raskaus menisi loppuun asti samaan tahtiin kuin on näin alussa mennyt. Sykkeistä sanotaan että pojilla olisi matalemmat sykkeet, mutta minulla on kyllä mennyt sykkeet päinvastoin. 



Beginning

Nyt on aika aloittaa.

Tässä blogissa tullaan käsittelemään varmasti monenlaisia asioita; perheestämme, arjestamme, vauvan kestovaipattamisesta sekä näin aluksi varmaankin vauvamahan kasvusta ja raskauden kulusta.

Näin aluksi voisin kertoa perheestämme jotain. Talossamme asuu mieheni, puolisoni koira, minä sekä minun kaksi poikaa edellisestä avioliitosta. Syksyllä perheemme kasvaa yhdellä prinsessalla, sitä kovasti odotellaan.

Ajatuksena olisi pysyä anonyymina, eli pyydän hiljaisuutta jos joku minut tunnistaa.