2014/02/17

Rakkauspakkaus jo 5kk

Photo by Mika Saloranta

Tänään oli meillä neuvolassa 5kk käynti ja ihan hyviä uutisia sieltä saatiin. Hienosti A kasvaa ja kehittyy ja oli niin nauravaisella tuulella että. Päiväunet oli jääneet pieniksi torkuiksi ennen neuvolaa, mutta se ei menoa haitannut. Rokotuksetkin lopuksi laitettiin ja niitähän tietty piti hetki itkeä, kuten varmasti lähes kaikilla muillakin vauvoilla. Hiukan oli painokäyrä laskussa taas, mutta ei ihme kun A tykkää heilua ja liikkua niin kovasti että kyllähän sitä energiaa kuluu. Nytkin ähertää lattialla koko ajan pyllypystyssä ja yrittää päästä eteenpäin. Välillä kuuluu pientä kiljuntaa ja juttelua. Nyt sitten soseita saa antaa enemmän jos tyttö syö. Ajattelin ottaa kaurapuuron kokeiluun iltaisin niin jos se rauhoittais öitäkin hiukan. Rintamaito vielä kuitenkin pidetään pääosassa ravinnon suhteen. 


17.2. 5kk      (23.1. 4kk 6pv)
5770g              (5365g)
61.3cm              (59.6cm)
pipo 41cm           (ei mitattu)

 "Virkeä ja tiitterä tyttö. Hymyilee, ääntelee vastavuoroisesti. Kääntyy, pyörii navan ympäri. Kämmennoja, nostaa peppua ylös. Varaa alustaan jalkapohjat maassa. Pulauttelu vähentynyt. Iho hyvä. Kasvua tulee tasaisesti. Rm, kiinteitä jonkin verran aloitelleet. Tyytyväinen. Rokotteet laitettu." 



Kaikinpuolin mukava päivä kun käytiin pitkästä aikaa moikkaamassa ystävää jonka kanssa yhteydenpito hiipui parisen vuotta sitten. Nyt sovittiin et täytyy tavata taas useammin. A nostatti sielläkin ystäväni vauvakuumetta olemalla niin iloinen ja tyytyväinen vauveli. 

2014/02/10

Ompelulaneilla


Lähdin ensimmäistä kertaa ompelulaneille ja nappasin mukaan myös ystävän. Meillä molemmilla oli pienet vauvat mukana, mutta aika hyvin meillä meni silti. Kotoa lähtiessä päätin että tärkeintä on saada valmiiksi esikoiselle lupaamani huppari. Noh sen sain tehtyä, juuri muuta en ehtinyt kun meni aikaa tytön nukuttamiseen ja sisällähän ei suostuta nukkumaan. 

  

Kaavana OB 3/12 Windy Days hihaton huppari johon luonnollisesti piti mulla hiat saada. Hiat sain pienellä muokkauksella piirrettyä saman lehden Lime Juice neulejakusta piirrettyä
Koko 140cm todella pienillä saumanvaroilla leikattuna
Materiaali ysäriluvun raitacollege kangasvaihtareilta vaihdettu

Olen tyytyväinen, sillä en ole ennen tehnyt taskuja saati huppariakaan. Ja lisäksi poika tykkäs tästä, eikös se ole tärkeintä. 


2014/02/06

Neidin kehitystä

Mietin mistä kertoisin teille tällä kertaa. Päädyin kirjoittamaan neidistä jotain pientä muistoksi myös itselleni.

Neiti on kohta jo 5kk, aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Täällä tykätään pötkötellä puuhamatolla ja rapistella puuhamaton leluja, lemppari lelut ovat Lamaze merkkisiä. Lelut ottaa myös käteen ja vie niitä kovasti suuhunsa. Vielä ei käännytä masulleen, mutta kyljelleen käännytään ja paljosta se pyörähtäminen ei kyllä ole kiinni. Muoks. 8.2. masulleen kääntyminen tapahtui ja usean kerran ja sen jälkeen koko ajan ois kiva kääntyä. Masullaan viihtyy myös ja silloin usein pyöritään akselin ympäri tai peruutellaan. Lentoon ollaan myös lähdössä masullaa, eli jalat ja kädet ilmaan. Selällään ollessaankin neiti löytyy lattialta eriasennosta kuin sinne jäädessään. Sylissä vängätään heti istuma-asentoon ja mitenkään muuten siinä sylissä ei viihdytä. Neiti seuraa jo paljon katseellaan vieressä tapahtuvia juttuja. Joskus kun jättää lattialle köllimään, kuuluu huuto perään jos katoan näkyvistä.



Neidillä on jo jonkinlaista rytmiä päivissä: aamulla herää 7-8 aikaan ja valvoo hetken, aika usein nukahtaa vaunuihin kun käydään vaunuttelemassa 9-10 välillä. Noiden unien pituus vaihtelee hurjasti, joskus vain 1h, joskus useampi. Sitten ottaa vielä myöhemmin päivällä ulkona vaunuissa toiset päikkärit jotka sitten usein kestää 2-4h. Illalla menee nukkumaan usein 8-9 aikaan. Yöllä vaihtelevasti herää 2-6 kertaan. Nyt kun on alettu soseita maisteleen ja kun määrä alkaa kasvaa niin yritän saada niillä hiukan rytmitettyä päiviä lisää.

Nyt on 3viikon aikana maisteltu bataattia, porkkanaa, päärynää, perunaa ja kesäkurpitsaa. Tänään meni jo kolme jääpalakuutiollista eli noin 3-4 teelusikallista bataattiaporkkanapäärynäsosetta ja maistiainen kesäkurpitsaa. Olen pakastanut jääpalakuutioina bataattia, porkkanaa, päärynää ja kesäkurpitsaa. Seuraavana ajattelin kokeilla jotain muuta hedelmää tehdä soseeksi.

Miten teillä on aloitettu soseet ja oletteko tehneet niitä itse? Hyviä ohjeita saapi heittää tännekkin päin. 



Taitaa olla jomman kumman poijan ottama kuva tämä. Kyllä vaan osaan taas olla edustavan näköisenä.


2014/02/03

27 päivän haaste fb:ssä




Osallistuin kyseiseen haasteeseen facebookissa, joka löytyy täältä. Otin mitat itestäni jotta voin kuun lopussa sitten katsoa onko senttejä hävinnyt vartalosta. Lähtökuva kokovartalosta pitäisi myös ottaa ni vois verrata kuvastaki. 

Kyllähän tuntuu kropassa ku kylmiltään alottaa ja suurilla määrillä. Laitan teille tännekkin nää määrät millä on menty. 

1. 50 kyykkyä     10 punnerrusta   30sekunttia lankku
2. 100 kyykkyä    15 punnerrusta 
3. 150 kyykkyä                     30sekunttia lankku 

Mietin et miten on noin monta kyykkyä heti ekana ja suuret nostot, mutta johtuikin siitä että tammikuussa oli jo kyykkyhaaste jossa aloitettiin 30 kyykystä ja nostettiin kuun loppuun 300 kyykkyyn. 

Noh ei se mitään, kyllä mää jaksan. Sinnillä mennään vaikka kipeet on paikat.

Nyt jos tähän sais lisättyä vielä ruokavalio muutoksen niin ois mahti homma. Mutta ku mää rakastan ruokaa ja herkkuja. No yrittänyttä ei laiteta ja repsahduksista ei lopeteta. 


Kuinka moni ottaa haasteen vastaan?