2014/03/20

6kk jo








6kk (5kk)
paino 6300g (5770g)  
pituus 63cm (61.3cm)
pipo 42cm (41cm)

"Suloinen, touhukas tyttö. Ryömii, nousee konttausasentoon. Varaa alustaan jalkapohjat tasasesti maassa. Lelua vie suuhun. Varpaat löytyneet. Istuessa lanneselkä suora. Jokeltelee innoissaan. Kasvua tulee tasaisesti. Rm + kiinteitä 5 x pvä monipuolisesti. Vatsantoimintaan luumu + vesihörppy."


Hienosti siis kasvaa omilla käyrillään. Meidän pieni prinsessa joka käyttää vielä pääosin 62cm vaatteita, joitakin 68cm bodeja toki käytössä mallista riippuen. Nyt tuntuu että tuon konttausasennon oppiessaan on unohtanut ryömimisen taidon; yrittää vain konttausasennosta eteenpäin ja hermostuu kun ei onnistu. Neuvolantäti veikkas ettei hirmukauan mene että oppii konttaamaan. Ryömimään oppi viikkoa ennen puolivuotispäiväänsä. Jokeltelee kovasti ja väliin tulee myös tavujakin luettua. Kovasti juttua riittää ja touhuilee koko ajan. Hyvä että nukkua malttaa, ulkona nukkuu edelleen pisimmät unet. Öisin syö vieläkin kerran tai pari ja aamut on aloitettu aiemmin luultavasti valoisuus vaikuttaa. 

Meillä tosiaan syödään jo viisi kertaa päivässä, aamuin ja illoin puuroa ja hedelmäsosetta melkein muumikulhollinen jo, sitten syödään lisäksi kaksi vihannes/liha sosetta ja välipalaksi hedelmää. Paljon on ruoka-aineita jo kokeiltu: bataatti, porkkana, peruna, kesäkurpitsa, kukkakaali, kana, riisi, palsternakka, päärynä, luumu, ruusunmarja-vadelma, mango, mustikka (joka jätetään poies kun ummettaa). Lisäksi on sormiruokaillen kokeiltu kurkkua, paprikaa, riisikakkua, maissinaksua. Spagetti-jauheliha-herne-maissi-paprika soosi ei kelvannut, joten kokeilemme sitä myöhemmin uudelleen.


2 kommenttia:

Kommentit ovat inspiraation lähde.